6.10.2012

Kesän mentyä..

Kesä tuli ja meni, ettei paljon ehtiny kuin ihmetellä että milloin se oikeastaan oli ja mihin katosi. Yhtä-äkkiä vain huomasi että lehdet puissa alkoivat kellastumaan, pensasaita rupesi pudottamaan lehtiä ja ennen kaikkea, ulkona ei tarennutkaan istuskella ihan pikkuhihasilla.

Syksyn viimeiset kukat alkoivat kukkimaan..

Kultapallot kukkivat entiseen malliin ja kurkottelivat korkeuksiin kuin illkkuen ohikulkeville ettei kesä vielä ole ohi..
 
Jaloangervot olivat välillä ihan kuolemassa kuivuuteen, kunnes älysin mistä oli kysymys. Muut kukat samassa penkissä kasvoivat ihan normaalisti niin en tajunnut että angervot tarvivat enemmän vettä.
Eivä ehtineet kuitenkaan kuolla ja kukinta osuu niissäkin ihan syyspuolelle, samoin kuin nuo siniset..mitä ne nyt sitten olivatkaan?
 
 
Orvokit sinäänsä jo alkoivat kuolemaan mutta vielä oli muutama sinnikäs joka päätti kukkia
 
 
Tämän pensaan siirsin kesällä muualle mitättömien kukkiensa vuoksi. Ensin uskoin että koko pensas kuolee mutta sinnekkin ilmaaantui myöhäissyksystä muutama kukka.
 
 
Tänäpäivänä kun katsoo ulos, alkavat tosin jo kaikki nämäkin kukat nuupahtaa, mutta tämä maksaruoho on innostunut tosiaan kukkimaan ja taitaa kukkiakkin niin kauan kunnes lumi tulee.
 
 
Puutarhan kukat kuolevat vähitellen ja samoin on myös luonnossa muualla.
Pari viikkoa sitten olimme pitkästä aikaa kameran kanssa liikkeellä. Oli upea syyspäivä ja luonto hehkui syksyn kirkkaissa väreissä.
 
Kärpässieni houkutteli luokseen komealla hatullaan
 
 
Pihlajan marjat loistivat kirkkaan punaisena
 
 
Joen vesi näyttin entstäkin sinisemmältä valkoisten kuohuen alla.
 
 
Punaiset lehdet ja varvut olivat kuin kukkia ja sellaisenaan
 
 
 
Pitkä päivä luonnossa laittoin vatsan kurnimaan. olimme kahvit jo juonet aiemmin ja etsimme paikkaa, missä grillata makkaroita.
 
Sellanen löytyi ja kirveskin oli valmiina
 
Se sai kuitenkin pysyä paikoilaan kannon päässä, sillä joku oli lämmitttäny jo grillin meille, sillä hiilet olivat ihan tulisia vielä.
Kerrankin tuuria ja saatiin nopeasti makkarat paistettua
 
 
Vatsa täynnä jaksoi taas ihailla luonnon kauneutta, tätä mikä kohta katoaa ja hukkuu lumen alle.
 
Kuvissa ja muistoissa ovat kaikki kuitenkin tallella, jotta jaksamme pitkän talven yli.
 
 
 
--------------------
 
Jos haluat katsella lisää luontokuviani, näet niitä allaolevasta  videosta.
 
Musiikkina soi Souvareiden/ Kun ruska on kaunneimmillaan
 
 
 
 
 
 
 
 
 

14 kommenttia:

  1. Näkeekin , että aurinko on ollut mukana kuvausreissullasi. Kauniita kuvia tulee säilötyksi reippaasti pimeän ajan varalle. Nyt kun sataa ja tuulee, ei oikein hotsita edes ulos meno, vaikka olisikin ne kirkkaankeltaiset saappaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äkkiä se kuvavarasto silti hiipuu vaikka muka on ottanut kuinka paljon, eikä sateella pysty edes kuvia ottamaan jossei joku pitele sateenvarjoa kameran päällä.
      Hyvä että välillä silti aurinkokin paistaa että voi pysyä syksyssä vielä jonkin aikaa ennenkuin talvi saapuu ja sen myötä talvikuvat.

      Poista
  2. Kaunista syksyä kuvissasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Arleena! Syksy on kaunista aikaa omalla tavallaan.

      Poista
  3. Tosi ihania ruska kuvia sulla täällä! Ja niin kaunis musiikki soi, sopi niin hyvin kuviisi.

    Oliko lumihuippuiset vuoret Norjan puolelta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Harakka!
      En ihan varmaan muista onko ne Norjan tai Ruotsin puolella, osa ainakin on Norjasta kuitenkin, siellä on kauneimmat maisemat.

      Poista
  4. Noin paljon värejä ja kukkia vielä! Nuo punalehtiset kasvinlehdet ovat upeita.

    VastaaPoista
  5. Luonnossa on todella vielä uskomattoman paljon värejä! Hienoja kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marilla! Nyt tosin kyllä alkavat värit häipyä:).

      Poista
  6. Jotenkin eksyin tänne sinun sivuillesi, sinulla on kivat sivut. Ihastelin myöskin näitä sinun tavattoman kauniita ruskakuva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuitun Tupsut! On tosia hauskaa jos tykkäät kuvistani ja kiva kun eksyit tänne:). Tervetuloa toistekkin!

      Poista
  7. Niin kauniita syksyisiä kuvia.

    VastaaPoista