2.2.2014

Kuvia eri vuodenajoilta

Tämä kuvasarja sitten kuuluu tuohon alhaalla olevaan Sylviltä saatuun tunnustukseen .
--- 
Kevätpuolella kävimme näyttämässä pikku-Cassandralle kotieläimiä Hägnanissa.
Tämä söötti vuohi olisi varmaan halunnut jotain syötävää,
vaikkei meillä sen parempaa ollut kuin mitä se itsekkin sai haasta syödä.
 
 
Ruiskaunokki viehätti minun lisäkseni myös  joukon pieniä hyönteisiä,
 mitkä kaikessa sovussa nauttivat kukkasen antimista.
 
 
 
Kesä ja kalastus kuuluu yhteen, vaikken mikään innokas kalamies olekkaan.
 Tämän onkimisessa  olin kuitenkin haavimiehenä:).
 
 
 
Varasimme viikonlopuksi mökin Jävrestä.
Ilmat eivät voineet olla enää paremmat kuin silloin oli .
Iltayöstä oli niin kaunista ettei meinnnut nukkua malttaa.
 
 
 
 
 
 
Kesälomani meni periaatteessa muuton merkeissä ettei lomasta juuri tienny mitään.
Syksyllä käytiin sitten viikon reissun lapissa.
 
Olimme molemmat samaa mieltä, että tämä oli paras autoloma, mitä on koskaan tehty.
Ajoimme enimmäkseen pohjois-Norjassa ja ilmatkin suosi meitä
 sade-ennustuksista huolimatta.
 
 

Onnistuttiin saamaan näinkin upea paikka yöpymiseen.
Kyllä siinä kelpasi katsella ikkunasta upeaa taivasta.

 
 
 


 
Välillä oli kyllä sellasia teitä etten uskaltanu edes katsoa.
Tässä ollaan vielä senverran matalalla että uskalsin kuvankin ottaa:).

 
Sitten tuli se talvi.
Hitaasti ja vaivalloisesti.
Vettä satoi ja pakkasta vain senverran että tiet muuttuivat luistinradaoiksi.
 
Huurrepuut olivat kylläkin välillä tosi upeita.
Tässä kuva nykyisestä pihastamme.
 
 
Lintujakin täällä näkee aika useinkin,
 jopa meidän parvekkeelle tulevat joskus.
 
 
Siinäpä se oli pieni yhteenveto menneestä vuodesta.
Kuvaaminen on jäänyt vähiin.
 Jotenkin on ollut puhti poissa siitä ja monesta muustakin.
 
Katotaan, jospa tässä kevään myötä taas innostuis siitä hommasta enemmän.

8 kommenttia:

  1. Tosi kauniita kuvia vuodenvarrelta :)

    VastaaPoista
  2. Hienoja kuvia olet laittanut vuoden varrelta :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos kun otit vastaan haasteen.
    Niin hyviä kuvia ja kerrontaa menneestä vuodesta olet laittanut.
    Onnea vaan uuteen asuinpaikkaan.

    VastaaPoista
  4. Tosi hienosti olet kertonut kuvin ja sanoin vuodestasi.
    Ja niin ihanat kuvat Norjan todella kauniista maisemista.
    Niitä tuleekin aina ikävä, sielleä pari kertaa käynneenä.

    Mulla on myös nyt muutto alla, helmikuun puolessa välissä päästään uuteen asuntoomme, ja maaliskuun puolessa välissä meidän talon luovutus aika onkin sitten jo.

    Mutta sitä ennen on tosi paljon pakkaamisessa ja kaikkien asioitten ja tavaroitten läpikäymisessä.
    42 v. samassa huushollissa ja vintti vielä omistuksessa, niin sen voi vaan arvata, kuinka paljon sitä turhaa roinaa tuleekin säästettyä!?

    En ole sullekaan ehtinyt edes meilata, mutta kun muutto saadaan jossain vaiheessa tehtyä, niin kyllä sitten taas ehdin paremmin.
    Oikein hyvää kevään odotusta sulle jo sinne!

    VastaaPoista